Matkasimme jo perjantaina Divan kanssa Parkanoon lauantain näyttelyä varten.Sää ei ollut mikään mukavin matkantekoa varten, vaihteli lumisateesta kovaan vesisateeseen. Perille pääsimme kuitenkin illansuussa ja yövyimme keskustan hotelli Pestissä.Hotelli osoittautikin hyvin siistiksi ja mukavaksi.

Lauantai aamuna menimme ajoissa paikalliseen liikuntahalliin jossa näyttely pidettiin.Etukäteen oli varoiteltu että tulisi ahdasta, joten halusimme saada hyvän paikan kehän laidalta.Kehämme sijaitsi hallin takimmaisessa nurkassa jonne oli kieltämättä hallin täytyttyä hieman hankala kulkea:)

Englannispringerspanieleita oli ilmoitettu 20 ja tuomarina toimi Annukka Paloheimo.Diva esiintyi reippaasti ja voitti avoimen luokan nartut arvostelulla erinomainen.Paras narttu kilpailussa Diva yllätti ja voitti ja vielä suurempi yllätys tuli kun tuomari valitsi Divan lopulta rotunsa parhaaksi ja sai yhdeksännen sertin:)

Päätimme jäädä odottelemaan ryhmäkehiä vaikka edessä oli vielä kolmen ja poulen tunnin ajomatka takaisin kotiin.Odotteluaikaa kertyikin noin 4 tuntia kun kehät olivat hieman myöhässä.Teimme Divan kanssa lenkin viereiselle urheilukentälle missä Diva nautti saadessaan riehua lumihangessa ja jahdata lumipalloja:)

Tällä kertaa kyseessä olikin iso ryhmä, yhdistetty 7/8 ja siinä vajaat 20 koiraa.Divan esiintymisinto oli jo hieman laantunut ja meitä ei valittu jatkoon meneviin.

Pakkailimme siis tavaramme ja lähdimme ajelemaan kotiin päin.Ilma oli vieläkin huonompi kuin edellisenä päivänä, mutta pääsimme illalla kotiin turvallisesti.

1262709.jpg