Taas pitkästä aikaa hieman kuulumisia.

Viime viikko olikin aika kiireinen noin harrastuspuolella.Minä (Nappi) osallistuin Divan kanssa Espoossa järjestettyyn handler- kursille.Kurssin vetäjänä toimi ansioitunut koirankouluttaja, kasvattaja ja tuomari Gerard O´Shea.

Kahtena iltana pidetylle kurssille oli saapunut paljon osallistujia.Molempina iltoina harjoitukset kestivät 17-21, eli aikalailla informaatiota tuli.Periaatteeessa kyseessä ei ollut niinkään koiran esittämiskurssi, vaan opastus siihen kuinka koira koulutetaan esiintymään.

Gerard O´Shea on vankka puolestapuhuja shapingille ja uskoo vahvasti että oikeilla menetelmillä koirasta saadaan "kaikki" potentiaali irti ja koira oppii ikäänkuin esittämään itse itsensä.Käytännössä menetelmä suosii vapaasti seisotettavia rotuja, koska se perustuu käsimerkkiin joka annetaan koiralle kun se tekee toivotun asian.Tässä tapauksessa merkillä muokattiiin seisomista haluttuun suuntaan.Merkistä koira ymmärsi toimineensa oikein ja sai palkkion.

Meille Divan kanssa kurssi tarjosi kuitenkin hyvää kontakti harjoittelua ja meillä kävi tuuri sen suhteen että Gerard valitsi Divan mallikappaleeksi jolla hän demonstroi erilaisia koulutusmetodeja.

Oli upeaa nähdä kuinka taitava kouluttaja sai hetkessä koiran toimimaan haluamallaan tavalla.Minulle itselleni on vaikeaa olla hetken merkkaamisessa tarpeeksi nopea, mutta toisen tekemänä Diva ymmärsi mitä siltä halutaan ja toimi sen mukaan.

Kaikenkaikkiaan kurssi herätti paljon ajatuksia koirankouluttamisesta ja näyttelytoiminnasta.Luultavasti pysymme siinä esittämistyylissä minkä jotenkin jo osaamme, mutta näitä oppeja tulen kuitenkin hyödyntämään Divan liikkumisharjoituksissa.Saatiin hyviä vinkkejä miten opettaa koira liikkumaan iloisesti ja mielellään kehässä:)

Tässä linkissä kuvia kurssilta:  http://picasaweb.google.fi/handlerikurssi/262822008

 

Lauantaina olikin sitten käytännön harjoitusten vuoro.Matkasimme Valkealaan ryhmänäyttelyyn jossa paikalla oli 23 ess ja rodun tuomarina Markku Santamäki.

Diva esiintyi vaihteeksi ilman pomppimisia ja oli hyvin reipas ja iloinen esiintyjä:)Tuloksena oli Eri2 ja PN3 ja serti.Tämä oli Divan 10:s serti!