Tässä on nyt vietetty hiljaiseloa näyttelyiden suhteen.Ei oikein ole ollut sellaisia mihin haluaisi lähteä ja Divakin on pikkuhiljaa jäämässä mammalomalle.Ehkäpä yksi näyttely vielä tähän mahtuu mutta sen näkee sitten.

Diva siis käväisi Ruotsissa pääsiäisen jälkeisellä viikolla tapaamassa komeaa nuorukaista nimeltä Goldmoore Gold Dreamer."Sammy" on varsin kivasti Ruotsissa pärjännyt näyttelyissä vaikka ikää herralla on vasta reilun vuoden verran.

Kävimme hakemassa Divan pois astutusmatkalta 16-17.4 ja Ruotsissa olikin jo kevät varsin pitkällä.Ajoimme Jönköpingiin tapaamaan Sammyn kasvattajia ja matkalla ajoimme ison Vättern järven ohitse.Maisemat ovat kyllä hienot siellä päin.

1240762395_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240762413_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Diva oli kyllä riemuissaan meidät nähdessään ja väsynyt matkasta kun takaisin Tukholmaa kohti ajaessamme se nukkui koko matkan.

Yövyimme Nyköpingissä noin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta, koska matka oli ollut pitkä.Seuraavana aamuna oli varhainen herätys ehtiäksemme aamulaivaan joka lähti 7.10 Turkuun.

Hotelli oli Best Western Blommenhof, charmikas , hieman kulunut mutta huoneet olivat isoja ja mukavia.Ensin saamassa huoneessamme oli parisänky vaikka olimme nimenomaan tilanneet huoneen erillisillä sängyillä.Vaihdettuamme huonetta saimmekin kolmen hengen huoneen:) No kaikille oli omat sängyt ja Divakin sai köllötellä oikein kunnollaNauru

1240762435_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1240762466_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lenkin jälkeen poseerattiin hotellin puutarhassa:)

1240762498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hotellissa oli erinomainen ravintola ja täydellä vatsalla olikin mukava mennä nukkumaanHymy

Seuraava päivä kuluikin sitten laivalla matkatessamme kohti Turkua.Diva on niin tottunut matkaaja, että se käy heti tarpeillaan kun sen vie kannelle ja muutoin nukkuu hytissä aivan tyytyväisenä.Täytyy kyllä sanoa että laivayhtiöillä olisi kyllä parannettavaa koirien ulkoilutusalueen suhteen. En ole itse tavannut koiraa joka haluaisi mennä tarpeilleen laatikkoon joka on kuin kukkapurkki kevytsorineen kaikkineenYllättynyt No Diva tyylikkäästi hoiti asiansa kumi-ritilämatolle joka kannella oli.

Nyt olemme Divan kanssa jätttäneet agilitykisat pois ohjelmistosta ,mutta Nana on Wilman kanssa käynyt muutamissa. Tulosta ei ole tullut mutta kova on yritys ainakin.Eiköhän niitä hyviä tuloksiakin rupea taas tulemaan kunhan pääsevät kisaamisen rytmiin taas kiinni.