Aika rientää ja päivät kuluvat niin nopeasti että välillä tuntuu ettei oikein mitään kerkeä saada aikaiseksi.No arki-illat jäävät melko lyhyiksi kun viiden maissa on kotona ja sitten ulkoiluttaa koirat ja tekee ruokaa, niin onkin jo melkein aika mennä nukkumaan.

Viikonloppuisin on kyllä nyt ollut tavallaan ihan luksusta kun ei ole ollut näyttelyitä kun Diva on mammalomalla ja Casper vielä liian nuori menemään.On ollut aikaa tehdä kotihommiakin ja vaan nauttia vapaa-ajasta.

No kyllähän näyttelyt ovat ihan ykkösharrastus ja innolla odotammekin ensi kevättä kun Casper pääsee näyttelyihin ja Divakin palaa takaisin kehiinHymyTänä vuonna meillä on yksi näyttely jäljellä kun ilmoitimme Wilman messariin sunnuntaille.Täytyyhän sinne päästä ja on jotenkin hölmöä mennä ilman koiraaKieli ulkona

Diva kasvattaa mahaansa kovasti ja alkaakin pikkuhiljaa vaikuttamaan siltä että se kuusi pentua mikä näkyi ultrassa ei taida aivan riittää.Nyt on menossa 43 vrk ja vatsa on jo viikkoihin nähden valtavaYllättynytDivalle annetaan ruokaa nyt kolmesti päivässä kun näyttää muuten olevan vatsa liian pinkeänä ruokailun jälkeen.

Pentulaatikkokin on pikkuhiljaa valmistumassa,kiitos meidän isän avun.Ilman häntä se ei luultavasti olisi valmistunut tai ei ainakaan ihan niin hienoa olisi saatu aikaiseksi.Kuvia siitä myöhemmin.

Eilen tuli postissa Casperin Pra Cord1 tulos, joka osoitti Casperin olevan vapaa!Todella hienoja uutisia, sillä se helpottaa jatkossa huomattavasti Casperin jalostuskäyttöä.Tietenkin matkaan voi tulla muitakin muttia mutta tämä oli ainakin hyvä uutinenHymy

Sunnuntai aamuna oli maa aivan valkoinen ja ilma oli aurinkoinen ja kuulas.Lähdimme heti herättyämme metsälenkille koirien kanssa ja muutamia valokuvia tuli otettua:

1289417984_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1289418131_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja tietenkin myös perhepotretti

1289418294_img-d41d8cd98f00b204e9800998e